La Ramblalla Barcelonassa ei ole aina näin rauhallista.
Espanja on hyvin monelle suomalaiselle se ykkösmatkakohde, jonne aina palataan. Niin on monen muunkin maan kansalaiselle ja hyviä syitä riittää erilaisiin tarpeisiin. Hyvä ruoka ja juoma, lämpö, ystävällinen ja toimiva palvelu, kohtuulliset hinnat, turvallinen ympäristö, mielenkiintoinen historia – jokaiselle jotakin. Turismin merkitys Espanjan taloudessa vain kasvaa Turismi on Espanjan taloudelle tunnetusti erittäin tärkeä ja vuonna 2024 turismin arvioidaan Braintrustin tekemän ennusteen mukaan kasvavan edelleen huippuvuodesta 2023. Ulkomaisten turistien määräksi arvioidaan vuonna 2024 noin 91 miljoonaa ja heidän arvioidaan käyttävän rahaa 125 miljardia euroa. Matkailun osuus Espanjan bkt:sta oli huimat 12,8 % (Suomessa noin 2 %). Matkailu työllisti virallisten tilastojen mukaan noin 2,7 miljoonaa ihmistä, mikä oli noin 12,6 % kaikista työllisistä. Näillä luvuilla ei ole ihme, että Espanjan koko turismia koskeva matkustustase oli vuonna 2023 yli + 100 mrd. euroa, kun se oli Suomessa noin -2,85 mrd€ alijäämäinen. Suomalaiset tekivät matkoja Espanjaan noin 840 000 kun espanjalaiset tekivät Suomeen noin 73 000 matkaa (Tilastokeskus). Kolikon kääntöpuoli - kaikki eivät tykkää turisteista Kiva, kun tulee euroja ja työpaikkoja, mutta ei meitä matkailijoita vain hyväntekijöinä pidetä. Matkailijoiden tuoman hyödyn sinänsä lähes kaikki ymmärtävät, mutta liika on liikaa myös turistien määrässä. Barcelonassa käydessä tulee ruuhkissa itsellekin aika ahdistunut olo ja pitää lompsaansakin koko ajan vahtia. Hesarin ansiokkaista artikkeleista olemme voineet tänä keväänä lukea turismin vastaisista mielenosoituksista Kanarian saarilla ja myös kompaktissa lempikaupungissani Malagassa. Iso osa paikallisten ärtymyksestä johtuu kohonneista asuntojen hinnoista ja vuokrista, johon on vaikuttanut paljon airbnb- asuntojen lisääntyminen- asuntoja on siirtynyt pois normaalista asuinkäytöstä. Ei ole mukavaa, jos joutuu kotikaupungistaan sen takia pois muuttamaan. Malagassa asia kärjistyi, kun ison vuokratalon omistaja aikoi sanoa irti kaikki vuokralaisensa ja muuttaa talon pelkästään lyhytaikaisvuokraukseen. Yhden miehen Menkää v… kotiin - kampanja laajeni ja monipuolistui nopeasti; tulee espanjan kieltä taitavallekin uusia sanontoja varmaan vastaan 😉 Omilla valinnoillasi voit vaikuttaa moneen asiaan Matkoilla asumisen suhteen kannattaa siis miettiä missä asuu ja minkälaista kehitystä omilla rahoillaan haluaa tukea. Hotelleissakin on enenevässä määrin ekologisia valintoja painottavia vaihtoehtoja ja ainakin isoimpien varaussivustojen kautta niitä löytää. Ekomerkintöjä on erilaisia ja kannattaa vähän niihin paneutua. Matkoilla tuppaa unohtumaan monet kotona käytössä olevat periaatteet vaikka lajittelussa – otamme lomaa niistäkin. Kaikkea ei voi tietysti tehdä samalla tavalla kuin kotona, mutta asia kannattaa pitää mielessä. Tavallisessakin hotellissa asuessa voit vaikuttaa vaikka vain omaa pyyhkeiden vaihtoväliä pidentämällä. Ekologiseen matkailuun saat hyviä vinkkejä esimerkiksi Tripsteri – sivustolta, jonka ekotrippipodcasteissa on useita Espanjaan liittyviä, esimerkiksi Vastuullista viiniä Espanjasta, ¡sí señor! on loistava! Ekologisia valintoja voi tehdä myös ruokaillessa ja juomaillessa. Kasvisruokien ja luomuviinien sekä artesaanioluiden tarjonta on Espanjassa nykyään todella suuri ja etsivä niitä kyllä löytää. Usein muualla tuotetun turistikrääsän sijaan kannattaa rahojaan käyttää mieluummin paikallisiin palveluihin ja lähteä vaikka jollekin opastetulle kierrokselle, teemoja löytyy joka makuun. Matkailu maitse on lisännyt suosiotaan. Espanjaan matka on kuitenkin aika pitkä ja sinne useimmiten lennetään. Omien lentojensa päästöt kannattaa laskea jollain luotettavalla laskurilla ja niitä voi myös kompensoida. Hyviä kotimaisia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi soiden ennallistaminen Hiilipörssissä tai uuden metsän aikaansaaminen 4H-liiton taimitekokampanjassa. Kirjoittaja MH Jouko Lehtoviita on Suomi-Espanja Seuran puheenjohtaja. Hänellä on 20 vuoden kokemus metsä-, maatalous - ja kulttuurimatkojen organisoinnista Espanjaan ja Portugaliin.
0 Comments
Jäsenemme Nina Lappalainen on tehnyt neljän A5-sivun mittaisen sarjakuvan, jossa hänen luomansa Möhmötti-hahmot muistelevat Espanjan-matkaansa. Olennaisesti ruokailukin on siinä esillä.
Suomi-Espanja Seura julkaisee Ninan sarjakuvat "Muistoissa matkustellen" neljässä osassa. Nina oma kertomus mikä innosti häntä sarjakuvan tekemiseen. "Uusin SES-lehti vei matkalle makumuistoihin ja kirpeän ihanaa niissä onkin reissata nyt, kun tulevien matkojen mahdollisuuksia ei vielä tiedä. Ruoka on itselleni tärkeä osa kulttuuria ja sen kautta tunnustelen elämää aktiivisimmin juuri silloin, kun tavat, perinteet ja tarinat ovat vielä vieraita. Siksi niistä tietysti vahvoja muistoja syntyykin, ja myöhemmin oman muisteluketjun aktivoitumiseen voi riittää yksi paistetun valkosipulin tuulahdus tai valokuva aurinkoisesta ruokapöydästä meren rannalla. Viime syksynä Espanja oli yksi Helsingin Sarjakuvafestivaalien teemoista – kunnes festivaalit päädyttiin järjestämään verkossa ja teemat muuttuivat. Alkuperäinen teema kuitenkin sai piirtämäni sarjakuvahahmot eli Möhmötit (fict. Moehmoetis domesticus) esittelemään omaa matkustamistaan, tietysti Espanjaan. Kas kummaa, moni niidenkin muistoista liittyy ruokaan.". Sarjakuva on julkaistu aiemmin Vastatuulen saluuna -sarjakuvalehden numerossa 5 (2020). Lisää Möhmöttien puuhia ja muita Ninan taideprojekteja voi halutessaan kurkistella blogista katupolya-ja-pilvilinnoja.sarjakuvablogit.com, fb-sivulta @piiru.art ja instagramista @nnlpplnn Yhteisölisen työtilan Smart Work Plazan avajaiset Fuengirolassa helmikuussa 2019. Kuvassa vasemmalta oikealle Smart Work Plazan perustajat Outi Hannuksela, Jarno Paananen ja Pauliina Manso, EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen, suurlähettiläs Tiina jortikka Laitinen sekä Fuengirolan pormestari Ana Mula. Suomalaiselle yrittäjälle liiketoiminnan aloittaminen uudessa maassa, uusilla markkinoilla on ollut yksi suurimmista haasteista kautta aikojen. Yhtiön perustaminen, toimiston vuokraaminen ja paikallisen henkilön palkkaaminen on useimmiten paljon kalliimpaa kuin suunniteltu eikä rohkeutta riitä panostuksiin, joissa juridiikkaan, businesskulttuuriin ja –käytäntöihin liittyvät epävarmuustekijät ovat vielä lisäesteenä. Yhteisöllisten toimitilojen suosio kasvussaYhteisöllisen toimistotilan malli maailmalla on kasvanut muutamassa vuodessa suosituksi yrittäjien, start-up -yrityksien ja muiden pk-yritysten keskuudessa. Tätä kehitystä ovat vauhdittaneet 2000-luvun alusta lähtien nopeasti kasvaneet yrityshautomot ja -kiihdyttämöt, joiden tehtävänä on toimitilojen, neuvonnan ja rahoituksen avulla auttaa yritystoiminnan käynnistämistä, kasvua ja kansainvälistymistä. Espanjassa yrityshautomot, teknologiapuistot ja muut yhteisölliset tilat ja toimintamallit ovat tulleet vain hieman jälkijunassa, mutta nyt tämä toimintamalli on tullut jäädäkseen. Espanjassa vahvoja teknologiakeskuksia ovat Barcelona ja Madrid sekä nyt myös Malaga, jossa toimii vuonna 1972 perustettu Malagan yliopisto (Universidad de Malaga) sekä Andalusian teknologiapuisto PTA (Parque Technologico de Andalucia). Yliopistossa opiskelee nykyään 35 000 opiskelijaa ja PTA:ssa toimii yli 600 yritystä. PTA:n osuus Malagan provinssin BKT:sta on peräti 8 % ja uusista työpaikoista yli 20 %. Suomalaiset yritykset suosivat FuengirolaaNäkymä Teneriffan pohjois-koillis kulmalta. Tämä yleisesti esiintyvä termi pohjautuu saksankielisiin sanoihin wandern (vaeltaa) ja lust (halu). Suomeksi sitä on vaikea tarkkaan kääntää, mutta kaukokaipuun ja vaellushalun yhdistelmänä sitä voisi kuvata voimakkaana yllykkeenä tai kaipuuna matkustaa.
Psykologisesti ajateltuna sille on ominaista halu itsensä kehittämiseen kokemalla tuntematonta, kohtaamalla yllättäviä haasteita, tutustumalla vieraisiin kulttuureihin, elämänpiireihin ja -tapoihin. Lienee siinä kyse myös pako arjesta ja sen velvoitteista. Termiin perustuen on olemassa festivaali, tehty elokuvia, matkailulehti jne. Monia rockmuusikoitakin se on inspiroinut: Björk, REM, Paul McCartney, David Sylvian, Megadeth. Itse pääsin jo työurani aikana monesti saamaan hoitoa; Suomi ja sen kaunis luonto, etenkin Lappi tuli tutuksi, mutta myös lukuisat Euroopan kaupungit rikastuttivat elämänpiiriä. Mutta vasta eläköitymisen myötä maailma tästä hienosta, mutta kuitenkin rajoittuneesta näkökulmasta, edelleen laajeni. On aikaa ja mahdollisuuksia tuntemattoman maailman, eri elinolosuhteiden ja kulttuurien välittömään kokemiseen ja sitä kautta myös oman itsensä tuntemiseen ja kehittämiseen. Kaamoksen keskellä Wanderlust iskee, jos koskaan. Niinpä nopealla päätöksellä Teneriffalle, ikuiseen kesään. Säät olivat hienot, vähän sadetta mutta enimmäkseen aurinkoa, hienoja auringonlaskuja ja sopivan lämmintä. Enimmäkseen patikointia, välillä rantaa ja uima-allasta ja joka ilta uusia kalaruokaelämyksiä. Mikäs siinä on ollessa. Halpa hintataso taas kerran yllätti. Maisema Riojassa: kuva Jouko Lehtoviita Kaikella on joku historia takanaan, myös nykyajan sometuksilla. Meidän blogimme historia lähtee vielä normaalia kauempaa eli blogin tunnuksessa olevan Espanjan auringon kuvauksesta noin 4000-5000 vuotta sitten. Silloin joku tuntemattomaksi jäänyt taiteilijasuuruus ikuisti Altamiran pimeissä luolissa abstraktilla tavalla myös auringon. Tämä kuva oli ajatuksissa Matti Larreksella, kun hän vuonna 1977 lähetti voittaneen ehdotuksen seuramme logokilpailuun. Siihen yhdistetty lumikide liittää hyvin yhteen Suomen ja Espanjan. Siihenkin aikaan osattiin myös juhlia ja meno oli postauksista päätellen aika riehakasta.
http://entretenimiento.facilisimo.com/pinturas-rupestres_670405.html Raisa Venermo: Suomalaisyritykset siirtävät kilpaa toimintojaan Espanjaan – Miksi ja miten?17/3/2018 Raisa Venermo ja Alejandro Puyo (AvaLawn verojuristi), puhumassa ulkomaisille yrittäjille Sabadell -pankin järjestämässä Expat Breakfast -tilaisuudessa Barcelonassa 21.2.2018.
Vaivaako kaamosmasennus? Nukkuvatko duunarisi ruudun ääreen keskellä kirkasta (?) päivää? Onko yritykseesi vaikeaa löytää pätevää ja sitoutunutta henkilökuntaa? Suomen pitkä ja pimeä talvi vaatii veronsa tuottavuuden ja mielialan laskuna. Useat suomalaiset eläkeläiset ovat jo vuosikymmenien ajan viettäneet talviaan Espanjassa. Viimeisten vuosien aikana myös monet suomalaisyritykset ovat päättäneet seurata muuttolintuja ja siirtää koko yrityksen - tai ainakin osan toiminnoistaan - Espanjaan. Olen suomalainen juristi ja johdan AvaLaw (www.avalaw.es) nimistä asianajotoimistoa Barcelonassa. Avustan kollegojeni kanssa työkseni ulkomaisia sijoittajia ja yrityksiä Espanjassa. Yritysten toimintojen siirtämisen osalta useimmin kysytyt kysymykset ovat seuraavat: 1) Miksi minun kannattaisi siirtää liiketoiminta tai osa siitä Espanajaan? 2) Millaiset yritykset tai yrityksen toiminnot ovat siirrettävissä? 3) Ajatus kiinnostaa, mitkä ovat seuraavat konkreettiset askeleet kohti lämpimämpää bisnestä? |
Lumikide kohtaa auringon -blogiBlogi on saanut nimensä Matti Larreksen vuonna 1977 suunnittelemasta Suomi-Espanja seuran tunnuksesta, jossa Suomea symboloi lumikide ja Espanjaa Altamiran luolamaalauksen aurinko. Arkisto
May 2024
Kategoriat |