Yhteisölisen työtilan Smart Work Plazan avajaiset Fuengirolassa helmikuussa 2019. Kuvassa vasemmalta oikealle Smart Work Plazan perustajat Outi Hannuksela, Jarno Paananen ja Pauliina Manso, EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen, suurlähettiläs Tiina jortikka Laitinen sekä Fuengirolan pormestari Ana Mula. Suomalaiselle yrittäjälle liiketoiminnan aloittaminen uudessa maassa, uusilla markkinoilla on ollut yksi suurimmista haasteista kautta aikojen. Yhtiön perustaminen, toimiston vuokraaminen ja paikallisen henkilön palkkaaminen on useimmiten paljon kalliimpaa kuin suunniteltu eikä rohkeutta riitä panostuksiin, joissa juridiikkaan, businesskulttuuriin ja –käytäntöihin liittyvät epävarmuustekijät ovat vielä lisäesteenä. Yhteisöllisten toimitilojen suosio kasvussaYhteisöllisen toimistotilan malli maailmalla on kasvanut muutamassa vuodessa suosituksi yrittäjien, start-up -yrityksien ja muiden pk-yritysten keskuudessa. Tätä kehitystä ovat vauhdittaneet 2000-luvun alusta lähtien nopeasti kasvaneet yrityshautomot ja -kiihdyttämöt, joiden tehtävänä on toimitilojen, neuvonnan ja rahoituksen avulla auttaa yritystoiminnan käynnistämistä, kasvua ja kansainvälistymistä. Espanjassa yrityshautomot, teknologiapuistot ja muut yhteisölliset tilat ja toimintamallit ovat tulleet vain hieman jälkijunassa, mutta nyt tämä toimintamalli on tullut jäädäkseen. Espanjassa vahvoja teknologiakeskuksia ovat Barcelona ja Madrid sekä nyt myös Malaga, jossa toimii vuonna 1972 perustettu Malagan yliopisto (Universidad de Malaga) sekä Andalusian teknologiapuisto PTA (Parque Technologico de Andalucia). Yliopistossa opiskelee nykyään 35 000 opiskelijaa ja PTA:ssa toimii yli 600 yritystä. PTA:n osuus Malagan provinssin BKT:sta on peräti 8 % ja uusista työpaikoista yli 20 %. Suomalaiset yritykset suosivat Fuengirolaa
0 Comments
|
Lumikide kohtaa auringon -blogiBlogi on saanut nimensä Matti Larreksen vuonna 1977 suunnittelemasta Suomi-Espanja seuran tunnuksesta, jossa Suomea symboloi lumikide ja Espanjaa Altamiran luolamaalauksen aurinko. Arkisto
May 2024
Kategoriat |